Aloitan täten kertomuksen Minä ja lisurini. Olen tehnyt jatkotutkimustani vuodesta 2000 enemmän tai yleensä vähemmän aktiivisesti. Saan kuulla työtovereiltani jatkuvasti kuinka tärkeää olisi, että saisin työni tehtyä. Kuulemma ei muuten yliopistosta voi saada virkaa opettajana. Masentava totuus siis on olemassa. Nyt varmaan jollakulla heräsi kysymys, miksi ihmeessä kirjoittelen blogia, enkä käytä tätäkin aikaa lisurin tekemiseen. Kysymys onkin erittäin osuva. Minulla on ongelma, keksin itselleni sijaistekemistä lisurin tekemisen sijaan. Kaikkihan tietävät ilmiön, joka tulee esim. tenttiin lukiessa. Sitä huomaa esim. että pölyä on joka paikassa ja juuri nyt on siivottava tai juolahtaa mieleen, että enpä ole leiponut aikoihin, jos nyt tekisin sämpylöitä tai jotain muuta sellaista, mikä oikeasti voisi hyvinkin odottaa sen muutaman tunnin, mikä tenttiin lukemiseen menee. Itse olen keksinyt itselleni erilaisia projekteja, jotta lisurin tekemiseen ei riittäisi aikaa.

Mistä aloittaisin? Alusta on ehkä hyvä aloittaa. Siitä, kun olin nuori ja innokas maisteri, joka ehdottomasti halusi tehdä lisurin ja kenties jopa väitöskirjan joku päivä. Tällainen päivä on ollut joskus vuosia sitten. Sen päivän muisto on tosin vain hämärä mielikuva muistin pimeässä nurkassa. Sain jopa tutkimustani tehtyä suhteellisen pitkälle eli lähes valmiiksi tuolloin vuonna 2001. Sitten se tapahtui... Pääsin töihin assistentiksi, opettamaan. Ymmärsin, että olin löytänyt vihdoin itselleni toimen, jossa saan päteä ilman, että se oikeastaan häiritsee ketään. Voin myös kertoa mielestäni hauskoja juttuja ja joku jopa satunnaisesti naurahtaakin niille. Tästä alkoi tutkimuksellinen alamäkeni. Tästä enemmän myöhemmin.

Eilen katsoin nykyisen lisuriversioni viimeistä muokkauspäivää ja se oli 17.1.2007 eli lähes vuosi sitten olen tehnyt jotain. Ehkä tämä itse analyysi auttaa, ehkä ei.